Yhteiskunnallisten yritysten tutkimuksen askelmerkit vuoteen 2030

Uusi yhteiskunnallisten yritysten tutkimuksen tiekartta esittää YAMK-tutkinnon ja korkeakouluprofessuurin perustamista sekä uusia rahoitusavauksia yhteiskunnallisten yritysten tutkimiselle.


Vuoteen 2030 kurottava tiekartta yhteiskuntaa rakentavalle ja uudistavalle tutkimukselle julkistettiin 18.5.2022 yhteiskunnallisten yritysten tutkimusseminaarin yhteydessä.

Tiekartta tähtää siihen, että yhteiskunnallisen päätöksenteon tukena olisi aiempaa paremmin tutkittua tietoa ja yhteiskunnallisten yritysten toiminta kehittyy tutkitun tiedon varassa.

− Tiekartta on ensimmäinen laatuaan. Se viitoittaa tietä yhteiskunnallisiin yrityksiin keskittyvälle tutkimukselle, lisää ymmärrystä aiheesta, toimii viestinnän välineenä ja on lähtölaukaus aktiiviselle verkostolle, erityisasiantuntija Harri Kostilainen Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksesta sanoo.

Opetusta kannattaa lisätä verkostomaisesti

Tiekartan mukaan opetuksen lisääminen laaja-alaisesti eri korkeakouluissa on tehokkain tapa viedä tutkimusta eteenpäin. Siksi johtopäätöksenä esitetään ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon perustamista vuodesta 2024 alkaen.

− Verkostomaisesti, usean eri ammattikorkeakoulun yhdessä toteuttama yhteiskunnallisen yrittäjyyden YAMK-tutkinto toimii runkona pitkäjänteiselle opetuksen kehittämiselle, mutta myös käytännönläheiselle yritysyhteistyölle, Kostilainen sanoo.

Taustakyselyn mukaan yhteiskunnallisten yritysten nykytutkimus Suomessa koetaan laadukkaaksi, mutta pistemäiseksi. Tutkimusta tehdään mm. Aalto-, LUT-, Itä-Suomen, Vaasan, Jyväskylän ja Turun yliopistoissa, Diakissa sekä LAB-ammattikorkeakoulussa. Kokoava näkemys ja toimiva ekosysteemi kuitenkin puuttuvat. 

Määräaikainen työelämäprofessuuri auttaisi vahvistamaan yritysyhteistyötä sekä rakentamaan tutkimuksen ja opetuksen ekosysteemiä.

Tutkimus tuottaa ratkaisuja ja innovaatioita

Yhteiskunnallisten yritysten tutkimuksen tiekartta hahmottaa lisäksi tutkimuksen nykytilaa, tunnistaa keskeisiä tutkimuskysymyksiä ja -teemoja ja määrittää soveltavalla tutkimuksella sekä perustutkimuksella ratkaistavia haasteita.

− Yhteiskunnallisiin yrityksiin kohdistuva tutkimus auttaa tuottamaan ratkaisuja ja innovaatiota, joita julkinen sektori tai perinteinen yritystoiminta eivät pysty tuottamaan. Tutkittu tieto liittyy saumattomasti suomalaisen yhteiskunnan uudistumiseen, palvelutuotantoon ja hyvinvoinnin lisäämiseen uusin keinoin, tiekarttatyötä johtanut vanhempi konsultti Petteri Lillberg Demos Helsingistä sanoo.

Tutkimuksen tiekartta on tehty yhdessä tiedeyhteisön, tutkimuksen tilaajien ja rahoittajien sekä tiedon käyttäjien kanssa. Tiekartta perustuu kahteen työpajaan, joista ensimmäinen toi yhteen laajan joukon tutkijoita ja toinen tiedon tilaajat ja käyttäjät. Lisäksi työtä tukivat verkkokysely ja sidosryhmähaastattelut.

Lisätietoja:

  • Harri Kostilainen, erityisasiantuntija, Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus, harri.kostilainen@diak.fi
  • Petteri Lillberg, vanhempi konsultti, Demos Helsinki, petteri.lillberg@demoshelsinki.fi, puh. 050 359 1572