Suomalaisessa koulutuspolitiikassa puhutaan paljon osaajapulasta, jatkuvasta oppimisesta ja koulutustason nostamisesta. Keskustelu keskittyy kuitenkin usein jo työelämässä oleviin ihmisiin: miten heidän osaamistaan päivitetään ja miten koulutusta suunnataan kasvaville toimialoille.
Olennainen kysymys on kuitenkin se, miten tavoitetaan ne ihmiset, joiden koulutus- ja työmarkkina-asema on kaikkein heikoin. Juuri tässä ryhmässä koulutusinvestointien yhteiskunnallinen tuotto voi olla suurin.
Laaja joukko henkilöitä ilman tutkintoa
Tilastokeskuksen mukaan noin 370 000 henkilöä 30–64-vuotiasta on ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa (Tilastokeskus, 2025). Luvun taakse kätkeytyy hyvin erilaisia elämäntarinoita. Osa on rakentanut pitkän työuran ilman muodollista tutkintoa. Osa on maahan muuttaneita henkilöitä, joiden aiempi koulutus ei näy suomalaisissa rekistereissä. Osalla koulutuspolku on katkennut tai jotka eivät ole koskaan löytäneet paikkaansa koulutusjärjestelmässä. Viimeinen ryhmä on suomalaisen koulutus- ja työllisyyspolitiikan suurimpia haasteita.
Perusasteen jälkeisellä tutkinnolla on selvä positiivinen yhteys työllisyyteen ja tulotasoon. Vailla tutkintoa olevat ovat tilastollisesti vähemmän töissä ja heidän työsuhteensa ovat useimmin epätyypillisiä, kuin tutkinnon suorittaneilla.
Suomessa pitkäaikaistyöttömyys on viime vuosina lisääntynyt. Merkittävä osuus näistä ”vaikeasti työllistettäviksi” luokitelluista henkilöistä on vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa. Tämä kehitys olisi tärkeää katkaista nuorten kohdalla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Nuoret vailla koulutusta
Oppivelvollisuuden laajentuminen on vahvistanut nuorten koulutusmahdollisuuksia. Samalla näkyväksi on tullut joukko nuoria, joiden tarpeisiin nykyinen järjestelmä ei kykene riittävästi vastaamaan – ja joiden koulutuspolun katkeaminen tässä vaiheessa voi näkyä myöhemmin vaikeuksina työllistyä.
Kuntaliiton toukokuussa 2026 julkaisema selvitys kuntouttavasta opetuksesta ammatillisessa koulutuksessa tarjoaa tästä konkreettista näyttöä. Selvitykseen vastanneet koulutuksen järjestäjät pitävät kuntouttavan opetuksen kehittämistä tärkeänä. Heidän arvionsa mukaan noin joka kymmenes oppivelvollinen opiskelija tarvitsisi opintojensa aikana samanaikaisesti pedagogista, sosiaalista ja kuntoutuksellista tukea tavalla, johon nykyiset rakenteet eivät taivu.
Selvityksen keskeinen johtopäätös ei ollut, että yksittäisiä palveluja puuttuisi. Erityistä tukea, TUVA-koulutusta ja opiskeluhuoltoa on jo tarjolla. Ongelma on, etteivät nämä palvelut muodosta riittävän yhtenäistä kokonaisuutta niille, joiden tuen tarve ylittää yksittäisen palvelun rajat. Kyse on siis koulutus- ja palvelujärjestelmän rakenteellisesta aukosta, ei pelkästään resurssien puutteesta.
Lineaarinen malli ei vastaa todellisuutta
Kuntaliiton selvitys koskee ensisijaisesti oppivelvollisia nuoria, mutta sama rakenteellinen ongelma koskettaa laajemmin kaikkia, joiden oppiminen ei etene suoraviivaisesti koulutuspolulla. Monen kohdalla oppimisen esteet liittyvät samanaikaisesti mielenterveyteen, toimintakykyyn, arjenhallintaan, sosiaalisiin suhteisiin, päihteisiin, kielen oppimiseen tai työelämäkokemuksen puutteeseen. Usein myös käsitys itsestä oppijana on niin kielteinen, että se voi itsessään muodostaa koulutukseen hakeutumiselle.
Näitä ongelmia ei ratkaista lisäämällä opetustunteja tai avaamalla uusia koulutuspaikkoja. Tarvitaan ympäristöjä, joissa oppiminen, kuntoutuminen, osallisuuden vahvistaminen ja työelämään kiinnittyminen voivat tapahtua rinnakkain. Tämä haastaa yhden suomalaisen koulutus- ja työllisyyspolitiikan sitkeistä oletuksista: ajatuksen vaiheittaisesta etenemisestä, jossa ensin kuntoudutaan, sitten opiskellaan ja lopuksi siirrytään työelämään.
– Elämä etenee harvoin niin, että ensin ratkaistaan kaikki ongelmat ja vasta sitten aloitetaan opiskelu ja työnteko, kuvaa ammatillisen koulutuksen asiantuntija Petteri Ora.
Moni tarvitsee mahdollisuuden oppia, tehdä työtä ja saada tukea samanaikaisesti. Kuntaliiton selvityksessä ratkaisuksi ehdotetaan kolmikantaista yhteistyömallia, jossa koulutuksen järjestäjä vastaa pedagogiikasta, nuorten työpajatoiminta tarjoaa toiminnallisen ja valmennuksellisen oppimisympäristön ja hyvinvointialue tuo sosiaali- ja terveyspalvelut osaksi arkea. Palvelut ja tuki kulkevat rinnakkain, eivät peräkkäin.
Tällaisessa mallissa yhteisötalouden toimijoilla voisi olla nykyistä vahvempi rooli osana suomalaista osaamisjärjestelmää.
Lähteet
Peruskivi, A-K. (2026). Selvitys kuntouttavasta opetuksesta ammatillisessa koulutuksessa. Suomen Kuntaliitto. ISBN 978-952-431-005-5. Kuntaliiton selvitys
Ora, P. (2026). Ammatillisen koulutuksen asiantuntijan haastattelu 20.8.2026.
Eeva Salmi työskentelee johtajana yhdistysmuotoisessa työhön integroivassa yhteiskunnallisessa yrityksessä eli Silta-Valmennusyhdistyksessä sekä sen sisarjärjestössä Valo-Valmennusyhdistyksessä. Salmi toimii asiantuntijana yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksessa.
Maija Schellhammer on sekä Silta-Valmennusyhdistyksen että Valo-Valmennusyhdistyksen kehittämisjohtaja. Koulutukseltaan hän on sosionomi YAMK ja ammatillinen opettaja. Maija toimii erityisasiantuntijana Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksessa erityisesti osatyökykyisten työllistymisen ja osaamisen kehittämisen kysymyksissä.