Osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä edistävän palvelukokonaisuuden elementit

Yhteiskunnallinen yritys, jonka missiona on työllistäminen, voi toimia erilaisten liiketoimintaideoiden pohjalta. Jos yrityksen missiona on edistää työllisyyttä monin tavoin, on otettava huomioon, että usein tarvitaan myös kuntoutusta ja osaamisen kehittämistä.


Tällöin yrityksen on tarkoituksenmukaista rakentaa kokonaisvaltainen, työllisyyttä edistävä palvelukonsepti, joka edellyttää laajaa rahoituspohjaa.

Asiakkaan näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että yhdeltä luukulta saa useita palveluja ja yksilöllisen työllistymispolun rakentaminen yhdessä ammattilaisen kanssa on mahdollista.

Tällaisen kokonaisuuden luominen nykyisessä rahoitusympäristössä on melko haastavaa, mutta mahdollista. Osatyökykyisten henkilöiden työllisyyden edistämisen palvelukokonaisuus voi koostua esimerkiksi seuraavista elementeistä.

TavoiteEsimerkkejä toiminnoistaEsimerkkejä rahoituslähteistä
Henkilöiden tavoittaminenKatutyö, jalkautuva toiminta, löytävä työKunnat ja hyvinvointialueet ostavat, STEA, ESR
Osallisuuden vahvistaminenAvoin, kynnyksetön toiminta, ryhmätoiminnat, yksilöllinen ohjausKela ja hyvinvointialueet ostavat, STEA, ESR
Arjen sujuminenAsumispalvelut, talousneuvontaHyvinvointialueet ostavat
KuntoutuminenPäihdepalvelut, kuntoutuspalvelut, vertaistoimintaHyvinvointialueet ja Kela ostavat, muu kehittämisrahoitus
Osaamisen kehittäminenPerustaitojen valmennus, epämuodollisen osaamisen tunnistaminenESR, muu kehittämisrahoitus, oppilaitokset ostavat
Työllistymisen edistäminenKuntouttava työtoiminta, työkokeilu, palkkatuki, työhönvalmennusKunnat, hyvinvointialueet, ELYT ostavat
Osatyökykyisten henkilöiden työllisyyden edistämisen palvelukokonaisuus

Taulukon eri osa-alueita yhdistämällä voidaan muodostaa palvelupaletti, joka ohjaa kohti työllisyyttä. Työttömien elämäntilanteesta riippuen voidaan alkuvaiheessa tarvita hyvinkin matalan kynnyksen palveluja, joiden tavoitteena on lisätä henkilön osallisuuden kokemusta sekä auttaa arjen sujumista. Henkilö saattaa tarvita myös kuntoutuspalveluja. Samaan aikaan hänelle voidaan tarjota erilaisia mahdollisuuksia osaamisen lisäämiseksi sekä tukea työhön hakeutumisessa.

Palvelukokonaisuus perustuu olemassa oleville rahoituksille ja palveluille, jotka palveluntuottaja kokoaa. Rahoitus koostuu hyvinvointialueiden, kuntien ja kaupunkien kilpailutetuista palveluista ja kokonaisuutta täydennetään hankerahoituksella tai muilla palveluilla silloin, kun se on tarkoituksenmukaista.