Miksi palkata osatyökykyinen työntekijä?

Osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien palkkaamisesta on paljon hyviä kokemuksia. Pitkään työtä etsineillä on usein kova motivaatio ja halu päästä työelämään.

Osatyökykyisen työntekijän palkkaus

Osatyökykyisen työntekijän palkkaukseen ja työtehtävien muokkaamiseen on mahdollista saada taloudellista tukea. Esimerkiksi työkokeilun ja työhön valmentajan tai työkykykoordinaattorin tuella rekrytointiriski on pienempi.

Osatyökykyisellä tarkoitetaan henkilöä, jolla on käytössä osa työkyvystään ja halu kyvyn käyttämiseen. Osatyökykyisyys voi johtua esimerkiksi sairaudesta, vammasta tai elämänkriisistä. Myös pitkäaikaistyöttömyys voi aiheuttaa osatyökykyisyyttä. Jokaisen työkyky vaihtelee elämän aikana, joten nämä tukikeinot tulevat tarpeeseen monessa tilanteessa.

Osatyökykyisen palkkaamalla yritys voi kantaa omaa yhteiskuntavastuutaan ja työpaikasta tulee monimuotoisempi. Monimuotoisuus edistää parhaimmillaan koko työyhteisön ratkaisukykyä ja tukee kaikkia työntekijöitä työyhteisössä. Työyhteisön erilaisuus on voimavara ja kilpailuetu.

Kaavio: miksi palkkaisin osatyökykyisen työntekijän? 1. Kun työtehtävä on henkilön ja osaamisen työkyvyn mukainen, onkin osatyökykyinen henkilö täystyökykyinen kyseisessä tehtävässä. 2. Työyhteisön monimuotoisuus on voimavara ja kilpailuetu. 3. Osatyökykyisen palkkaamalla yritys voi kantaa omaa yhteiskuntavastuutaan. 4. Palkkaukseen ja työtehtävien muokkaamiseen on mahdollista saada taloudellista tukea. 5. Pitkään työtä etsineillä on usein kova motivaatio ja halu päästä työelämään.

Täsmätyökykyisyys

Osatyökykyisyys -termin rinnalla on alettu käyttää termiä täsmätyökykyisyys. Tuolloin näkökulma on itse työssä: työkyky riippuu aina työstä ja sen vaatimuksista. Kun työtehtävä on henkilön osaamisen ja työkyvyn mukaisesti määritelty, onkin osatyökykyinen henkilö täystyökykyinen kyseisessä tehtävässä. Tämä termi tuo myös näkyväksi sen, että “osatyökykyinen” ei suinkaan aina tee osapäivätyötä tai työskentele osatehoisesti vaan hän voi tehdä täyttä työpäivää ja täyttä työtä.

Lue lisää: Osatyökykyisyyden myytit

Kaavio: Kuka on osatyökykyinen? 1. Osatyökykyisellä henkilöllä on käytössä osa työyvystään ja halu kyvyn käyttämiseen. 2. Taustalla voi olla esimerkiksi sairaus, vamma, elämänkriisi tai pitkäaikaistyöttömyys. 3. Osatyöykykyisyys tilapäistä tai pysyvää – jokaisen työkyky vaihtelee elämän aikana. 4. Osatyökykyisyys-termin rinnalla alettu käyttää termiä täsmätyöykykyisyys, koska työkyky riippuu aina työstä ja sen vaatimuksista.