Työelämässä tarvittava osaaminen painottuu nykyään enemmän geneerisiin kuin ammatillisiin taitoihin. Geneeristä osaamista ovat esimerkiksi työelämätaidot, oppimisen ja tiedon etsimisen taidot ja itsensä johtaminen. Ammatillista osaamista, eli työtehtävän vaatimaa osaamista ovat esimerkiksi laillistetut ammattinimikkeet, lisenssikoulutukset (esim. ohjelmistot) ja tarvittavat korttikoulutukset.
Ammatillisen koulutuksen tutkintotasoja ovat perustutkinto, ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto. Ammatillista osaamista voi hankkia kuitenkin hyvin monenlaisissa eri ympäristöissä. Osaamista voi kertyä jo ennen kuin opinnot ovat edes mielessä tai osaamista voi alkaa kerryttämään suunnitelmallisesti esimerkiksi uuden tehtävän aloittamisen yhteydessä.
Työllistymisen tukea tarvitseva henkilö palkataan yritykseen tiedostaen, että hän tarvitsee tukea onnistuakseen työssä. Yritys sitoutuu palkatessaan työntekijän huomioimaan työkyvyn tuomat rajoitteet. Tehtävän räätälöinti ja osaamisen kehittäminen toimivat työkaluina, joiden avulla osatyökykyisen henkilön on mahdollista työskennellä yrityksessä.
Tukea tarvitsevan työntekijän osaamisen kehittäminen
- Oppisopimuskoulutus: Oppiminen pääosin työn kautta, pieni osa oppilaitoksessa. Työnantaja maksaa palkkaa. Voi hakea myös palkkatukea.
- Koulutussopimus: Opiskelija hankkii osaamista työpaikalla. Ei työsuhdetta, ei palkanmaksua.
- Opinnollistaminen: Tehdään olemassa oleva osaaminen näkyväksi ja hankitaan siitä todistus. Osaamista lisätään työtä tehden ja pätevyys osoitetaan näytöllä.