Helsingin Ensikoti mittaa kuntoutuksen vaikuttavuutta palautetietoisen hoidon mallin avulla 

Helsingin Ensikoti palvelee raskausajasta
pikkulapsivaiheeseen perheitä, joilla on sosiaalihuollon määrittelemä tuen tarve. Perhe- ja päihdekuntoutusta tarjotaan avo- ja ympärivuorokautisina palveluina vuosittain noin 200–250 perheelle. Kuntoutuksen vaikuttavuuden mittaamisesta kertoo toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.


Lähtökohtana palveluissa on, että lapsi saa hyvän lähdön elämälleen ja vanhemmat voimaantuvat niin, että pystyvät vastaamaan lapsen hyvästä kasvusta ja kehityksestä.

Kuntoutuksen vaikuttavuutta mitataan American Psychology Associationin hyväksymällä palautetietoisen hoidon FIT-mallilla (Feedback-Informed Treatment).

– FIT-mallissa on kaksi näkökulmaa, joita arvioidaan viikoittain: ihmisen oman hyvinvoinnin kehitys sekä ihmisen suhde kuntoutusyhteisöön. Tiheällä arvioinnilla pääsemme nopeasti kiinni yksilö- ja yhteisötason ilmiöihin ja tarpeisiin sekä siihen, miten asiakas kokee kuntoutussuhteen sekä oman hyvinvointinsa kehityksen, kertoo Tuomas Kurttila.

Mallissa olennaista on asiakkaan oman toimijuuden arvostaminen. Asiakkaalle syntyy kehikko, jonka avulla hän voi tunnistaa omaan hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja johon peilata myös kuntoutuksen päätyttyä. 

– Meidän on tärkeää tarkastella omaa työtämme ei-tietämisen tilasta ja kuunnella tarkalla korvalla tietoa, jota asiakas tuottaa. Olennaista on mallin numeeristen tulosten avaaminen ja läpikäynti terapeuttisella otteella. Numeerinen data täytyy avata yhteiseen dialogiin, jotta siitä on aidosti hyötyä, Kurttila sanoo.

Mallin hyödyntämisessä tärkeitä ovat vahvat kehittämisen rakenteet sekä säännöllinen työnohjaus. Syntynyttä tietoa käytetään hyväksi yksilökohtaisessa työssä.

– Jokaisella asiakkaalla on oma työntekijä, joka pystyy tulkitsemaan tuloksia ja modifioimaan kuntoutusta niiden perusteella. Tutkimusperustainen vaikuttavuuden mittaristo on tärkeä myös vaikutusten osoittamisessa tilaajille ja ostajille.

Vuonna 2023 Helsingin Ensikodissa tehtiin 2 000 FIT-mittausta. Tuloksista voitiin havaita, että hyvinvoinnin kasvu, eli kuntoutuksen vaikuttavuus on ollut merkittävää.

– On arvokasta, että tuloksia voidaan verrata myös koko FIT-yhteisön dataan. Järjestelmään investointi kertoo myös asiakkaan arvostuksesta. Mittaamisen ja tiedon näkyväksi tekemisen kautta syntyy kyvykkyys muokata kuntoutusta asiakkaan tarpeen mukaisesti.

Lue lisää: helsinginensikoti.fi

Artikkeli on julkaistu alun perin European Social Enterprise Monitor 2023–2024 (ESEM) -tutkimuksen Suomen maaraportissa. Tutkimus tarjoaa ainutlaatuista tietoa yhteiskunnallisten yritysten tilasta, mahdollisuuksista, haasteista, vaikuttavuudesta ja ekosysteemistä Euroopassa. Tutustu tutkimukseen tästä.