Osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien palkkaamisesta on paljon hyviä kokemuksia. Pitkään työtä etsineillä on usein kova motivaatio ja halu päästä työelämään. Osatyökykyisen työntekijän palkkaukseen ja työtehtävien muokkaamiseen on mahdollista saada taloudellista tukea. Esimerkiksi työkokeilun ja työhön valmentajan tai työkykykoordinaattorin tuella rekrytointiriski on pienempi.
Osatyökykyisellä tarkoitetaan henkilöä, jolla on käytössä osa työkyvystään ja halu kyvyn käyttämiseen. Osatyökykyisyys voi johtua esimerkiksi sairaudesta, vammasta tai elämänkriisistä. Myös pitkäaikaistyöttömyys voi aiheuttaa osatyökykyisyyttä.
Osatyökykyisyys -termin rinnalla terminä on alettu käyttää termiä täsmätyökykyisyys. Tuolloin näkökulma on itse työssä: työkyky riippuu aina työstä ja sen vaatimuksista. Kun työtehtävä on henkilön osaamisen ja työkyvyn mukaisesti määritelty, onkin osatyökykyinen henkilö täystyökyinen kyseisessä tehtävässä. Tämä termi tuo myös näkyväksi sen, että “osatyökykyinen” ei suinkaan aina tee osapäivätyötä tai työskentele osatehoisesti vaan hän voi tehdä täyttä työpäivää ja täyttä työtä.
Osatyökykyisten henkilöiden palkkaamiseen on tarjolla erilaisia tukia. Usein osatyökykyiset saavat myös osan toimeentulostaan muualta, joten he voivat, ja usein haluavat työskennellä joustavasti, esimerkiksi osa-aikaisesti. Osassa yrityksissä on usein myös tarvetta kausittaiselle työvoimalle, joten esimerkiksi tällöin kannattaa huomioida myös osatyökykyisten mahdollisuudet tarjota omaa työpanostaan.
Osatyökykyisen palkkaamalla yritys voi kantaa omaa yhteiskuntavastuutaan ja työpaikasta tulee monimuotoisempi. Monimuotoisuus edistää parhaimmillaan koko työyhteisön ratkaisukykyä ja tukee kaikkia työntekijöitä työyhteisössä. Työyhteisön erilaisuus on voimavara ja kilpailuetu.
Voit lukea osatyökykyisten/täsmätyökykyisten työllistämiseen liittyvistä asioista lisää Usein kysytyt kysymykset -sivultamme.