Yhteiskunnallisella yritystoiminnalla tarkoitetaan liiketoimintamallia, jonka ensisijainen tehtävä on jonkin yhteiskunnallisen tai ekologisen päämäärän edistäminen. Tämä päämäärä on kirjattu yhtiöjärjestykseen. Näin tehdessään yritys suojaa omistajiensa tai perustajiensa halua edistää ensisijassa yhteiskunnallista päämäärää.
Mikä tahansa yritys voi toteuttaa yhteiskuntavastuuta, mutta yleensä sen ensisijainen tavoite on maksimoida taloudellista voittoa.
Liiketoiminta voi toki perinteiselläkin yrityksellä perustua jonkin yhteiskunnallisen haasteen ratkaisemiseen esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa, asumisessa tai kiertotaloudessa. Mutta yhteiskunnallinen yritys on asettanut tämän haasteen ensisijaiseksi päämääräkseen ja käyttää suurimman osan ylijäämästään tai voitostaan tämän tavoitteen edistämiseen. Siksi se eroaa muista yrityksistä.
Yhteiskunnallinen yrittäminen ja yhteiskuntavastuu ovat erityisen ajankohtaisia nyt, kun haetaan uusia tapoja luoda hyvinvointia, ihmislähtöisiä ja vaikuttavia palveluita sekä halutaan kehittää kestävällä ja vastuullisella perustalla toimivaa bisnestä.
Yhteiskunnallisella yrittäjyydellä on rooli myös siinä, että jokainen suomalainen löytää paikkansa työelämässä.
Lue lisää:
Yhteiskunnallisten yritysten strategia (Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2021:4)
Yhteiskunnalliset yritykset – miksi juuri nyt (TEMatiikkaa-blogi 22.3.2021)
Työkykyohjelma (TEM)
Katso myös Usein kysytyt kysymykset -osiomme.