Mikä on yhteiskunnallinen yritys?

Yhteiskunnallisen yrityksen tärkein päämäärä on vaikuttaa myönteisesti yhteiskuntaan  ja tuottaa hyvää ihmisille tai ympäristölle. Toimintaa ohjaa yrityksen missio, ei voiton maksimointi.

Yhteiskunnallisten yritysten tunnuspiirteet:

  • Liiketoiminnan ensisijainen päämäärä on tehdä yhteiskunnallista hyvää. Usein, mutta ei aina, yhteiskunnallinen päämäärä on myös kirjattu yhtiöjärjestykseen tai sääntöihin.
  • Yritys käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen päämääränsä edistämiseen, esimerkiksi toiminnan kehittämiseen, vaikuttavuuden kasvattamiseen tai lahjoituksiin.
  • Toiminta on läpinäkyvää ja hyvän hallintotavan mukaista. Yritys pyrkii hallinnossaan osallisuuteen ja demokratiaan.

Yhteiskunnalliset yritykset ovat yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisijoita ja niitä ajaa vahva halu muuttaa maailmaa. Siinä, missä tavallinen yritys pyrkii pääasiassa tuottamaan voittoa omistajilleen, yhteiskunnallinen yritys käyttää voittonsa yhteiseksi hyväksi ja toimii arvojensa pohjalta. Liiketoiminta on keino, ei itse tarkoitus.

Tutustu yhteiskunnallisten yritysten tarinoihin

Yhteiskunnallinen yritys voi olla:

  • liiketoimintaa harjoittava yhdistys tai säätiö
  • osakeyhtiö tai osuuskunta, jolla on sosiaalinen tai ekologinen päämäärä ja rajoitettu voitonjako

Yhteiskunnallinen yritys voi siis toimia missä tahansa yhtiömuodossa. Oleellista on yrityksen päämäärä ja mahdollisen voiton käyttö yhteiskunnallisen tavoitteen edistämiseen.

Yhteiskunnallinen päämäärä voi liittyä:

  • laadukkaiden hyvinvointi- ja terveyspalveluiden tuottamiseen
  • työllisyyden edistämiseen
  • maaseudun elinvoiman parantamiseen
  • ympäristöön, uudelleenkäyttöön tai kiertotalouteen
  • eettiseen ja vastuulliseen tuotantoon

Usein kysyttyä yhteiskunnallisista yrityksistä

Yhteiskunnalliset yritykset Suomessa

Yhteiskunnalliset yritykset luovat työtä, torjuvat eriarvoisuutta ja tarjoavat kestävämpiä ratkaisuja yhteisiin haasteisiin. Muuttuvassa maailmassa tarvitaan tuoreita tapoja ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia.

Suomessa toimii noin 3 000 yhteiskunnallista yritystä. Yli 30 prosenttia Suomen yhteiskunnallisista yrityksistä on sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavia järjestöjä.

Lisäksi yhteiskunnallisia yrityksiä toimii esimerkiksi työllistämistoiminnassa, kiertotaloudessa sekä koulutuksen, kulttuurin ja liikunnan parissa.

Tietoa yhteiskunnallisista yrityksistä

 

Pohditko yhteiskunnallisen yrityksen perustamista tai kehittämistä?

Haluatko sparrata yhteiskunnallista yritysideaasi, kysyä järjestösi liiketoiminnan kehittämisestä tai tietää lisää osatyökykyisten henkilöiden työllistämisestä?

Meiltä saat maksutonta neuvontaa ja ohjausta kaikkiin yhteiskunnalliseen yritystoimintaan liittyvissä kysymyksissä. Tutustu yhteiskunnallisen yrittäjän materiaalipankkiin ja ota yhteyttä!

Lue lisää