Työllisyyden haasteisiin vastataan toimivilla malleilla

Suomen heikko työllisyystilanne ja työllisyyspalveluiden murros edellyttävät uusia, aiempaa vaikuttavampia ratkaisuja. Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksessa kootaan, arvioidaan ja levitetään toimintamalleja heikossa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten työllistämiseksi.


Suomen työllisyystilanne on Euroopan huonoin ja työllisyyttä edistävissä palveluissa eletään murrosvaihetta. Palvelurakenteita ja palveluita rakennetaan uudelleen ja esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan nykyinen muoto on päättymässä. Taloudellinen tilanne vaatii nykyistä tehokkaampia ratkaisuja ja toimivampia malleja siihen, miten työmarkkinoilla heikommassa asemassa olevien ihmisten työllistymistä voidaan edistää. Uusia ratkaisuja tarvitaan – mutta pyörää ei aina tarvitse keksiä uudelleen.

Hajallaan oleva osaaminen yhteen

Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksessa kartoitetaan, arvioidaan ja levitetään työllisyyttä edistäviä toimintamalleja. Työ ei rajoitu Suomeen, vaan katse on suunnattu myös kansainvälisiin ratkaisuihin, joista voidaan oppia ja joita voidaan soveltaa suomalaisessa toimintaympäristössä. Malleja kerätään eri tavoin ja eri lähteistä, esimerkiksi verkostojen kautta, selvityksillä ja julkisista tietokannoista. Kartoituksessa on käyty läpi tuhansia malleja, joista lähempään tarkasteluun on tähän mennessä valittu kolmisen sataa mallia. Arvioituja malleja on tällä hetkellä noin sata.  

Termillä “malli” viitataan tässä yhteydessä laajasti erilaisiin työllistymistä edistäviin ratkaisuihin. Malli voi olla yksittäinen toimintamalli tai palvelu, kuten esimerkiksi IPS-malli tai erilaiset opinnollistamisen mallit. Se voi olla myös liiketoiminnallinen ratkaisu, jossa työllistymistä edistetään yritystoiminnan kautta, kuten esimerkiksi Esko-Työ. Joissakin tapauksissa kyse on alueellisesta toimintamallista, jossa useat toimijat rakentavat yhdessä työllistymistä tukevan kokonaisuuden, kuten Ranskassa kehitetty nollatyöttömyysmalli.

Malli voi tarkoittaa myös kansallisen tason ratkaisua, kuten Ruotsin Samhall-mallia. Lisäksi sillä voidaan viitata lähestymistapoihin ja hyviin käytäntöihin, joissa keskiössä ovat esimerkiksi toimijoiden välinen yhteistyö, osaamisen kehittäminen, kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen tai monimuotoisen työyhteisön rakentaminen. Malli ei siis aina ole yksittäinen menetelmä, vaan usein kokonaisuus erilaisia ratkaisuja ja toimintatapoja, jotka yhdessä tukevat työllistymistä.

Arviointi paljastaa hyvien toimintamallien reseptin

Mallien arvioinnin myötä on alkanut hahmottua laajempi kuva siitä, millaisia ratkaisuja kentällä on jo olemassa ja millaiset elementit toistuvat toimivissa malleissa.  Toimivissa ratkaisuissa yhdistyvät usein:

  • yksilöllinen ohjaus ja tuki
  • toimintakyvyn ja osaamisen vahvistaminen
  • toimivat kumppanuudet ja selkeä vastuunjako toimijoiden välillä
  • tiivis yhteistyö työnantajien kanssa

Yksi keskeinen havainto on se, että työllistymistä ei ratkaista yksittäisellä palvelulla tai hankkeella. Ratkaisut syntyvät ekosysteemeissä, joissa eri toimijat tunnistavat roolinsa ja toimivat yhdessä.

Parhaissa malleissa työnantajat, työyhteisöt ja kohderyhmien edustajat ovat mukana jo ratkaisujen kehittämisvaiheessa. Yhteiskehittäminen ei ole vain hyvä periaate, vaan usein edellytys sille, että mallit juurtuvat ja skaalautuvat.

Arviointityön perusteella reseptit hyvään työllistämistyöhön tiedetään, mutta edelleen kaivataan lisää pitkäaikaista seurantatietoa, työllistymisvaikutusten osoittamista ja analyysia taloudellisista vaikutuksista. Sitä on niukasti tarjolla, koska monet hyvistä malleista on kehitetty määräaikaisissa hankkeissa.

Malleista ratkaisuja toimintaympäristön muutokseen

Moni organisaatio pohtii parhaillaan, miten työllisyyttä voisi edistää uudella tavalla.  Kehittämistyötä ei kuitenkaan tarvitse aloittaa tyhjästä: toimivia ratkaisuja ja hyödyllisiä elementtejä on jo paljon. Niitä voi soveltaa, yhdistellä ja kehittää edelleen omaan toimintaympäristöön ja kohderyhmälle sopiviksi.

Yyo.fi-sivustolla kootaan nämä ratkaisut Työllisyyden edistämisen mallit -osioon. Se tarjoaa:

  • kuvauksia eri puolilla Suomea ja maailmaa kehitetyistä malleista
  • arviointitietoa niiden toimivuudesta
  • keskeiset opit ja sovellettavat elementit
  • esimerkkejä yhteistyörakenteista ja toteutustavoista

Kokonaisuus on elävä ja päivittyvä: uusia malleja ja näkökulmia lisätään jatkuvasti kartoitus- ja arviointityön edetessä.

Malleja levitetään sivuston lisäksi myös monin eri tavoin, kuten hanketyöpajoissa ja webinaareissa. Ne ovat herättäneet laajaa kiinnostusta; esimerkiksi työllisyysmalliwebinaareihin on jo tähän mennessä osallistunut lähes 2000 henkilöä ja palautekyselyihin vastanneista 84 prosenttia kokee, että mallit ovat joko suoraan tai osin hyödynnettävissä heidän omassa toiminnassaan.

Rakenteellisilla ratkaisuilla laajempia vaikutuksia

Mallien hyödyntäminen ei tarkoita valmiiden ratkaisujen kopioimista, vaan niiden soveltamista omaan toimintaympäristöön ja kohderyhmälle. Tässä työssä kannattaa hyödyntää asiantuntijatukea. Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen asiantuntijat auttavat esimerkiksi hankkeiden suunnittelussa ja mallivalinnoissa, mallien kehittämisessä ja yhteistyörakenteiden luomisessa.

Malleihin tutustuessa kannattaa myös pitää mielessä, että usein kehitystyössä on keskitytty työttömän henkilön valmiuksien parantamiseen. Tällöin vaikutukset jäävät kuitenkin suppeammiksi kuin malleissa, joissa kehitetään yhteisö- ja järjestelmätason ratkaisuja. Hyviä esimerkkejä lähestymistavasta on olemassa, ja niihin kannattaa erityisesti tutustua, kun tavoitellaan pitkäaikaisia ja laajempia vaikutuksia.

Teksti: Eeva Salmi ja Jaana Toikkanen


Eeva Salmi työskentelee johtajana yhdistysmuotoisessa työhön integroivassa yhteiskunnallisessa yrityksessä eli Silta-Valmennusyhdistyksessä sekä sen sisarjärjestössä Valo-Valmennusyhdistyksessä. Salmi toimii asiantuntijana yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksessa.

Jaana Toikkanen on Diakin erityisasiantuntija (FT), joka on kiinnostunut monimuotoisesta ja kestävästä työelämästä sekä yhteiskunnallisen yrittäjyyden ja osatyökykyisten työllistymisen edistämisestä.