Kuvassa kirjoittajat ja teksti Asiantuntijalta Linda Lehto Mika Ala-Kauhaluoma.
AjankohtaistaAsiantuntijalta

Vaikuttavuussijoittamisen selvitys tunnisti kolme päähaastetta yhteiskunnallisiin yrityksiin sijoittamisessa

Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen selvityksessä kartoitettiin vaikuttavuussijoittamisen mahdollisuuksia yhteiskunnallisten yritysten rahoitusmuotona. Raporttiin haastateltiin yhdeksää vaikuttavuussijoittamisen kentällä toimivaa suomalaista asiantuntijaa. Selvitys on…

Ruut Uurtimo kuvassa ja teksti asiantuntijalta Ruut Uurtimo.
AjankohtaistaAsiantuntijalta

Uudelleenkäytöllä kohti sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämpää yhteiskuntaa

EU-tasolla on asetettu kovia tavoitteita kiertotalouden edistämiseksi. Niihin pääsemiseksi tuotteiden ja materiaalien uudelleenkäyttöä on lisättävä. Osaamiskeskuksen tuoreen selvityksen tulokset vahvistavat,…

Kuvassa Anna ja Mari.
AjankohtaistaAsiantuntijaltaOsatyökykyisyys

Euroopasta oppia Suomen työllisyyden edistämiseen

Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus on tutustunut eurooppalaisiin työllisyyttä edistäviin toimintamalleihin, jotka voisivat toimia myös Suomessa. Tämä kirjoitus avaa tähänastisia kokemuksia ja…

Kuvassa teksti Asiantuntijalta Veera Laurila, Veeran kasvokuva ja Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen logo.
AjankohtaistaAsiantuntijaltaSosiaaliset innovaatiot

Suomen sosiaalisten innovaatioiden osaamiskeskus otti uusia askelia

Kansallisen osaamiskeskuksen valmistelun aikana syntyi sosiaalisten innovaatioiden arviointityökalu ja oma teemapäivä sosiaalisten innovaatioiden kehittäjille, rahoittajille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille. Rahoituspäätöksiä…

AjankohtaistaAsiantuntijalta

Exploring the Modified Work: Insights from the Basque Country

In January, the team from the Live Foundation's project ‘Improving the framework conditions and capacities of social enterprises and their…

AjankohtaistaAsiantuntijalta

Täsmätyöllistymisen tuulia Baskimaasta

Live-säätiön Yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintaedellytysten parantaminen -hankkeen tiimi teki tammikuussa opintomatkan Baskimaahan kahteen yhteiskunnallisesti vaikuttavaan yritykseen. Molemmat vierailukohteet, Lantegi Batuak ja…

AjankohtaistaAsiantuntijalta

Luottamuksen narratiivista – terveisiä Ruotsin opintomatkalta 

Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen työntekijät ovat tehneet useamman kansainvälisen opintomatkan syksyn 2023 aikana. Tutustuessamme yhteiskunnallisten yritysten ja niiden alueellisten ekosysteemien toimintaan,…

AjankohtaistaAsiantuntijalta

Kaksi vuotta toiminnassa ollut Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus suuntaa seuraavaan vaiheeseen 

Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus perustettiin vuoden 2021 lopussa. Sen tärkeimpänä tehtävänä oli käynnistää valtakunnalliset neuvonta- ja asiantuntijapalvelut yhteiskunnallisten yritysten liiketoiminnan ja…

Asiantuntijalta

Yhteiskunnallisella yritystoiminnalla edessä loistava tulevaisuus

Hyvää ja kestävää tulevaisuutta ei synny ilman uudenlaisia tapoja ratkaista yhteiskunnallisia haasteita. Yhteiskunnallisella yritystoiminnalla on kaikki mahdollisuudet menestyä, kun sosiaalisesti…

AjankohtaistaAsiantuntijaltaOsatyökykyisyys

Työnantajien valmiudet täsmätyökykyisten työllistämiseen vahvistuvat tiedolla ja tuella

Työkyvyn tukea tarvitsevien henkilöiden työllistäminen ei ole vielä yleistä työnantajien keskuudessa. Onnistumiset käynnissä olevissa työllistymisen piloteissa ja kokeiluissa kuitenkin osoittavat,…

AjankohtaistaAsiantuntijalta

Osaamisen kehittämisen monimuotoisuus

AjankohtaistaAsiantuntijalta

Mentorit yhteiskunnallisen yrittäjän tukena

Kokeneen yhteiskunnallisen yrittäjän tai yhteiskunnallisen yrittäjyyden erityispiirteet tuntevan asiantuntijan tuki on kullanarvoisen tärkeää uudelle yhteiskunnalliselle yrittäjälle. Yhteiskunnallisen yrittäjyyden osaamiskeskuksen mentoriverkosto…