Kuopion hankekahvit virittivät vilkkaan vuorovaikutuksen

Miten koordinaatiohanke voi tukea yhteiskunnallisia yrityksiä ja yhteisötalouden toimijoita niin verkostoitumisessa, hankerahoituksen hakemisessa kuin osaamisen kehittämisessäkin? Näistä teemoista keskusteltiin Yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintaedellytysten parantaminen -koordinaatiohankkeen infotilaisuudessa 16.6. Kuopiossa. Samalla kuulosteltiin, millaisia tarpeita ja toiveita osallistujilla Kuopion seudulla on teemaan liittyen.


Hankekahvit virittivätkin osallistujat vilkkaaseen vuorovaikutukseen.

Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen (YYO) kanssa.

Koordinaatiohankkeesta olivat kertomassa Anu Kettunen Live-säätiöltä ja Jarmo Hänninen Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervosta. Hänninen alusti sosiaalisten innovaatioiden taustoista, mahdollisuuksista ja mitä kaikkea sosiaalisen innovaatiot voivat olla.

Selkeitä ensimmäisiä askelmerkkejä jatkoon


Hankekahvien ääressä nousi hyvin esille millaista tietoa yhteiskunnallista yrittäjyydestä tarvittaisiin lisää. Pohdinnan aiheena oli myös minkälaista aihepiirin ymmärryksen kehittämistä olisi tarpeen tehdä. Esimerkiksi täsmätyökykyisten työllistymisen hyvät mallit ja yhteiskunnallista yrittäjyyttä koskevan arkiymmärryksen lisääntyminen alueella kiinnostivat. Hankkeen tuella tapahtuvaan jatkotyöskentelyyn saatiinkin selkeitä ensimmäisiä askelmerkkejä. Keskustelusta syntyi myös työpajaidea, joka tullaan syksyllä toteuttamaan.

Tapahtumaan osallistui monipuolisesti eri toimijoita Kuopion seudulta, mm. yrittäjyyspalveluista ja työllistymistä tukevista palveluista sekä yhteisötalouden toimijoita. Viesti oli tavoittanut myös aiheesta kiinnostuneita opiskelijoita.  

– Oli hienoa nähdä, että tilaisuudessa syntyi vilkasta keskustelua. Alueen tarpeet nousevat esiin ja hankkeen työpajojen ja tilaisuuksien sisältöjä voidaan jatkossa suunnitella tältä pohjalta, arvioi aluesuunnittelija Tiina Pitkänen.

– Mielenkiintoa ja intoa herättävä hanke-esittely. Kiinnostusta hankkeen etenemiseen jatkossa ja kysyntää tuleviin tapahtumiin oli selvästi havaittavissa, totesi aluetyön koordinaattori Kim Grönberg Valo-valmennusyhdistyksestä.