Uudistettu vammaispalvelulaki on ollut voimassa puolitoista vuotta, mutta sen käytännön soveltamisesta on edelleen varsin vähäisesti kokemuksia. Laki muutti kuitenkin merkittävästi sitä, kuka on oikeutettu ko. lain tarkoittamiin palveluihin. Yhteiskunnallisilta yrityksiltä ja muilta yhteisötalouden toimijoilta laki vaatii uutta osaamista, jotta ne pystyvät tukemaan henkilöitä palveluiden pariin.
Vammaispalvelulain (2025) keskeinen muutos aiempaan oli siirtyminen diagnoosikeskeisyydestä yksilöllisen tuen tarpeen arviointiin. Tämä tarkoittaa, että palvelujen piiriin voi päästä myös henkilöitä, joilla ei ole selkeää diagnoosia tai näkyvää fyysistä vammaa, mutta joiden toimintakyky on arjessa olennaisesti rajoittunut esimerkiksi autismikirjon, oppimisvaikeuksien, mielenterveyden ongelmien tai sosiaalisten toimintarajoitteiden vuoksi.
Oikeutta palveluihin ei tunneta
Muutos on tärkeä myös yhteisötalouden toimijoille, sote-alan yhteiskunnallisille yrityksille ja järjestöille, koska suuri osa niiden asiakkaista voi kuulua uuden lain kohderyhmiin ilman, että he itse tunnistavat sitä. Tämä korostuu erityisesti työllisyyden edistämisessä. Monet työelämän ulkopuolella olevat tai työssä vaikeuksia kokevat ihmiset eivät ole aiemmin saaneet vammaispalveluja, vaikka heidän toimintakykynsä olisi käytännössä rajoittunut merkittävästi. Uusi laki voi mahdollistaa esimerkiksi henkilökohtaisen tuen, arjen ohjauksen tai osallisuuden tuen tilanteissa, joissa vaikeudet liittyvät työssä pysymiseen, aikataulujen hallintaan, sosiaalisiin tilanteisiin tai viranomaisasiointiin.
Esimerkiksi henkilö, jolla on ADHD ja vaikeuksia toiminnanohjauksessa, voi menettää työpaikkoja toistuvasti jos tukea ei ole saatavilla. Autismikirjon henkilö voi pärjätä työtehtävissä hyvin, mutta kuormittua sosiaalisista tilanteista tai työyhteisön epäselvistä käytännöistä. Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä ihminen voi jättää kokonaan hakeutumatta palveluihin tai työhaastatteluihin. Uuden lain näkökulmasta tällaiset tilanteet eivät ole pelkästään yksilön henkilökohtaisia ongelmia, vaan ne voivat muodostaa perusteen palveluille, joiden tavoitteena on mahdollistaa yhdenvertainen osallistuminen työelämään ja yhteiskuntaan.
Yhteisötalouden toimijoiden osaaminen korostuu erityisesti siinä, että ne tuntevat asiakkaidensa arjen ja näkevät konkreettisesti, missä tilanteissa toimintakyvyn rajoitteet estävät työllistymistä tai työssä pysymistä. Ne voivat auttaa asiakasta tunnistamaan omaa tuen tarvettaan ja sanoittamaan sitä tavalla, joka auttaa palvelujen hakemisessa. Tämä on tärkeää, koska uuden lain hakuprosessi perustuu pitkälti siihen, että ihminen pystyy kuvaamaan, miksi tavalliset palvelut eivät riitä hänen tilanteessaan.
Lain toissijaisuus tuo omat haasteensa: vammaispalvelut tulevat kyseeseen vasta silloin kun muut sosiaali- ja terveyspalvelut eivät riitä. Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännössä se tekee palvelujen hakemisesta monelle monimutkaisen prosessin. Hakijan on pystyttävä perustelemaan, miksi esimerkiksi perusterveydenhuollon, opiskelijahuollon tai sosiaalihuollon palvelut eivät ole hänen tilanteessaan riittäviä tai tarkoituksenmukaisia.
Yhteisötalouden toimijoiden vastuu
Käytännössä uuden vammaispalvelulain onnistuminen riippuu pitkälti siitä, tunnistavatko henkilöt oikeutensa riittävän varhain. Jos yhteisötalouden toimijat ymmärtävät lain sisällön ja osaavat soveltaa sitä asiakastyössä, ne voivat auttaa ihmisiä pääsemään palveluihin, jotka tukevat sekä osallisuutta että työllistymistä. Ilman tällaista osaamista on vaarana, että monet ihmiset jäävät edelleen palvelujen ulkopuolelle ja heidän vaikeutensa tulkitaan väärin esimerkiksi pelkäksi passiivisuudeksi tai heikoksi motivaatioksi.
Teksti: Eeva Salmi
Eeva Salmi työskentelee johtajana yhdistysmuotoisessa työhön integroivassa yhteiskunnallisessa yrityksessä eli Silta-Valmennusyhdistyksessä sekä sen sisarjärjestössä Valo-Valmennusyhdistyksessä. Salmi toimii asiantuntijana yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksessa.