AjankohtaistaAsiantuntijaltaOsatyökykyisyys

Tuetun työllistymisen kustannusvaikuttavuus 

Tuetun työllistymisen kustannus-vaikuttavuusanalyysi mittaa parasta terveyshyötyä käytettävissä olevien voimavarojen puitteissa. Hyviä kansainvälisiä esimerkkejä löytyy, mutta Suomessa aiheesta ei olla tehty…

AjankohtaistaTapahtumat ja koulutukset
Mennyt tapahtuma

ESR+ -rahoitusta haettavissa 35 miljoonaa euroa Kainuussa

– Kainuussa on käytössä tälle ohjelmakaudelle noin 35 miljoonaa euroa. Summa on kasvanut edeltävältä kaudelta, kertoi rahoitusasiantuntija Verna Piirainen Pohjois-Pohjanmaan…

AjankohtaistaTapahtumat ja koulutukset
Mennyt tapahtuma

BE WISE – yhteistyössä työllisyyttä edistämään

Edistätkö toiminnallasi heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllisyyttä? Silloin olet osa verkostoamme! Tervetuloa tutustumaan uusiin yhteistyökumppaneihin ja syventämään vanhoja suhteitasi tapahtumaan,…

AjankohtaistaTapahtumat ja koulutukset
Mennyt tapahtuma

Sosiaalisten innovaatioiden hanketyöpajat Raumalla lokakuussa 

Onko sinulla näkemys ihmisten tai ympäristön hyvinvoinnin parantamiseksi, mutta et tiedä, miten viedä ideaa eteenpäin? Yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytysten parantaminen –koordinaatiohanke…

AjankohtaistaAsiantuntijalta

Miten osoittaa yhteiskunnallisen yrityksesi tuottamat vaikutukset? 

Yhteiskunnalliset yritykset tuottavat monenlaista hyötyä asiakkailleen, muille sidosryhmilleen ja koko yhteiskunnalle. Tuotetut hyödyt voidaan mitata ja osoittaa SROI-arviointimenetelmän avulla.

AjankohtaistaTapahtumat ja koulutukset
Mennyt tapahtuma

SROI-arviointimenetelmän esittelytilaisuus 6.11. Tervetuloa!

Miten näyttää toteen yhteiskunnallisen yrityksesi tuottamat vaikutukset? SROI-arviointimenetelmän avulla voi mitata ja osoittaa rahamääräisesti toiminnan yhteiskunnalle luomaa hyötyä. Menetelmästä järjestetään…

AjankohtaistaTapahtumat ja koulutukset
Mennyt tapahtuma

Yhteiskunnallisen yritystoiminnan päivä 16.11. – ilmoittaudu mukaan

Millaisia mahdollisuuksia yhteiskunnallinen yritystoiminta tarjoaa myönteisten muutosten luomiseen yhteiskunnassamme? Tervetuloa mukaan yhteiskunnallisen yritystoiminnan päivään Sofia Helsinkiin 16.11.2023!

AjankohtaistaSosiaaliset innovaatiotYritystarinat

Uhmasta nousi kylän yhteisölähtöinen yritys

Eskolan Kyläpalvelu Oy on yhteisöllinen yhteiskunnallinen yritys, jonka omistaa yli 130 kyläläistä kyläyhdistyksen tai henkilökohtaisten osakkeiden kautta. Monipalveluyritys tunnetaan edelläkävijänä,…

AjankohtaistaTapahtumat ja koulutukset
Mennyt tapahtuma

Hankeiltapäivä Kajaanissa 21.9.2023: mistä rahoitusta?

Oletko kiinnostunut yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä? Olisiko sinulla mielessä hyvä hankeidea, mutta toivoisit sille rahoitusta? Miten tehdään hakemus, jolla hanke saa ESR+…

Kuvituskuva, jossa tekstin kirjoittaja Farid Ramadan.
AjankohtaistaAsiantuntijalta

Skaalaamalla lisää työllisyyttä – toimivat työllistymisen mallit hukkuvat jatkuvassa kehitystyössä

Osatyökykyisten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllisyysasteen nostaminen on ollut jo pidemmän aikaa niin EU:n kuin Suomenkin intresseissä. Tähän…

Kolme henkilöä on kokoontunut läppärin äärelle. Kaksi heistä osoittaa ruutua.
AjankohtaistaTapahtumat ja koulutukset
Mennyt tapahtuma

Opiskele yhteiskunnallisten yritysten ohjauksen osaajaksi  – uusi koulutus alkaa syyskuussa

Oletko yritysohjauksen ja neuvonnan ammattilainen, joka haluaa ottaa yhteiskunnallisen yritystoiminnan erityispiirteet haltuunsa ja edistää yhteiskunnallisten yritysten kasvua ja menestystä? Ilmoittaudu…

AjankohtaistaTapahtumat ja koulutukset
Mennyt tapahtuma

Ilmoittaudu yritysneuvojien valmennukseen

Yritysneuvojille suunnattu tiivis valmennus antaa valmiudet yhteiskunnallisten yritysten perustamis- ja kehittämisneuvontaan.