Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen avajaiset

Tiedote



Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen (YYO) avajaiset  
26. tammikuuta 

Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitteisiin kuuluvat työllisyyden lisääminen ja se, että yhteiskunnallisen yrittämisen edellytyksiä parannetaan Suomessa. Vuoden 2021 aikana valmistui yhteiskunnallisten yritysten strategia. Hallituksen puoliväliriihessä huhtikuussa tehtiin päätös yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen perustamisesta. Lokakuussa se aloittikin toimintansa työ- ja elinkeinoministeriön myöntämän rahoituksen turvin. 

Työ on käynnistynyt vauhdilla. Kuuden eri organisaation yhteenliittymässä on vahva asiantuntemus yhteiskunnallisen yrittäjyyden erityispiirteistä, kuten työhön integroinnista, sosiaalisista innovaatioista ja vaikuttavuusperusteisesta liiketoiminnasta. Vuoden vaihteessa avattiin verkkosivusto, joka toimii palvelujen “keskustoimistona”.  

Yhteiskunnalliset yritykset ovat yksityisiä ja kolmannen sektorin toimijoita, jotka käyttävät valtaosan voitoistaan jonkin yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseen.

Vahva verkosto toimii avoimesti

Osaamiskeskuksen konsortion muodostavat yhteiskunnallisen yrittämisen konkarit: Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy, Kuntoutussäätiö sr, Osuustoimintakeskus Pellervo ry, Silta-Valmennusyhdistys ry ja Vates-säätiö sr sekä Yhteiskunnallisten yritysten liitto Arvo ry, joka myös luotsaa hanketta. Yhteistyötä tehdään maanlaajuisesti eri yritysten, oppilaitosten, yhdistysten ja yrityspalveluiden kanssa. Päämäärä on kunnianhimoinen: Suomesta yhteiskunnallisten yritysten mallimaa. 

Avajaiset YouTubessa

Osaamiskeskuksen avajaisia vietetään keskiviikkona 26.1. klo 13. Tilaisuudessa on mukana työministeri Tuula Haatainen. Lisäksi kuullaan yrittäjä, innovaattori ja uudistaja Daniel Rahmanin, työmarkkinaneuvos Tuija Oivon sekä yhdenvertaisuus- ja esteettömyysasiantuntija, yrittäjä Anni Kyröläisen puheenvuorot. Tarkka ohjelma YYO:n verkkosivuilla.

Lisätietoja

Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen verkkosivut  
YYO Twitterissä 
YYO Facebookissa 
YYO LinkedInissä 

Ulla Nord, toimitusjohtaja, Arvoliitto  
Puh. 050 5781 259 Sähköposti: ulla.nord@arvoliitto.fi 
Katja Anoschkin, kehitysjohtaja, Arvoliitto
Puh. 050 530 5039 Sähköposti: katja.anoschkin@arvoliitto.fi 
Elisa Pesonen, viestinnän asiantuntija, Arvoliitto  
Puh. 050 354 0402 Sähköposti: elisa.pesonen@arvoliitto.fi