Yhteiskunnallisesti kestävää yritystoimintaa Leader-rahoituksella

YYO ja Lapin Leader-ryhmät järjestivät Leader-rahoitus ja yhteiskunnallinen yrittäjyys Lapissa -pajan Teamsissa. Tilaisuuteen osallistui yli kolmekymmentä teemoista kiinnostuneet toimijaa.


Osallistujina oli muun muassa työllisyystoimijoita, oppilaitosten edustajia, kuntien edustajia sekä yrittäjiä.

Leader Pohjoisin Lapin toiminnanjohtaja Johanna Mikkola ja Peräpohjolan Leaderin toiminnanjohtaja Marjut Ahola kertoivat Leader-rahoituksesta, ja siitä mihin Leader-rahaa voi käyttää. Esimerkikkinä mainittiin, että kylätoimijat voivat hakea Leader-rahoitusta kyläkoulun korjaamiseen.

Yhteiskunnallinen yritys -merkin saaneen Pohjoisesta Luonnosta Oy:n yrittäjä Tiia Muotkavaara kertoi millainen tarina heidän yrityksensä takana on. Muotkavaara antoi myös vinkkejä kuinka rakentaa yhteiskunnallisesti kestävää yritystoimintaa.

Pohjoisesta Luonnosta Oy on palkannut mm. nuoria, eläkeläisiä ja esimerkiksi päihdekuntoutujia keräämään luonnonmarjoja. Yrityksen kokemukset herättivät  keskustelua ja kiinnostusta myös osallistujissa ja työllisyystoimijoissa.

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo ry:n Jarmo Hänninen opasti mitä erityisesti yhdistystoimijoiden pitää ottaa huomioon yhteiskunnallisessa yrittäjyydessä ja osuuskuntatoiminnassa.