Työyhteisön erilaisuus on voimavara ja kilpailuetu, totesimme artikkelissamme Miksi palkkaisin osatyökykyisen työntekijän? Pohditko osatyökykyisen työntekijän palkkaamista? Tarvitsetko apua aloittaaksesi?
Erilaiset apukeinot helpottavat osatyökykyisten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työntekijöiden palkkausta. Voit työnantajana saada tukea sekä työntekijän rekrytoimiseen ja palkkaukseen, että hänen tarpeidensa huomioimiseen työpaikalla. Osatyökykyinen henkilö pystyy antamaan työpanoksensa, kunhan työtehtävät vastaavat hänen työkykyään.
Osatyökykyisyys voi johtua esimerkiksi sairaudesta, vammasta tai elämänkriisistä. Myös pitkäaikaistyöttömyys voi aiheuttaa osatyökykyisyyttä. Jokaisen työkyky vaihtelee elämän aikana, joten nämä tukikeinot tulevat tarpeeseen monessa tilanteessa.
Rahallinen tuki
Rahallisia tukia ovat: palkkatuki, työolosuhteiden järjestelytuki ja kuntien työllistämispalkkiot. Yrityksille hyödynnettäviä välineitä ovat myös työkokeilu ja oppisopimuskoulutus.
Hyvä tietää:
- Tuet ovat yleensä harkinnanvaraisia ja ne katsotaan työnantajalle tuloksi.
- TE-toimistot pystyvät parhaiten opastamaan tukiin liittyvissä asioissa. Ota yhteys oman alueesi TE-toimen yrityspalveluihin tai työkykykoordinaattoriin.
- Tukimuodot ja niihin liittyvät ohjeet muuttuvat, ajantasaiset tukimahdollisuudet kannattaa selvittää aina ennen työntekijän palkkaamista.
Palkkatuki
Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin. Palkkatuen edellytyksenä on, että työnhakijalla on puutteita työtehtävään liittyvässä ammatillisessa osaamisessa tai tehtävissä selviytymiseen vaikuttava vamma tai sairaus. Palkkatukea voidaan myöntää toistaiseksi voimassa oleviin, määräaikaisiin, kokoaikaisiin ja osa-aikaisiin työsuhteisiin tai oppisopimuskoulutukseen. Mahdollisuus palkkatukeen ja tarkempi palkkatukiprosentti selvitetään tapauskohtaisesti.
Palkkatuen ehdot ovat uudistuneet heinäkuussa 2023. Lue lisää palkkatuen ehdoista Työmarkkinatorista.
Työolosuhteiden järjestelytuki
Jos työntekijäsi tarvitsee uusia työvälineitä, työpaikalla tehtäviä muutoksia tai toisen työntekijän antamaa apua selvitäkseen työtehtävistään, voit hakea työolosuhteiden järjestelytukea. Tuki on harkinnanvaraista.
Tuki on enimmillään 4 000 € työntekijää kohden. TE-toimisto voi myöntää toisen työntekijän antamaa apua enintään 20 tuntia kuukaudessa enintään 18 kuukauden ajan. Tukea maksetaan toteutuneiden tuntien perusteella 20 euroa tunnilta.
Osatyökykyinen työntekijä voi myös saada maksutta työssä tarvitsemiaan apuvälineitä Kelan, terveydenhuollon tai työeläkeyhtiön kautta. Työmatkojen kulkemiseen työntekijällä on mahdollisuus saada vammaispalvelulain perusteella tukea omasta kunnasta. Siitä ei aiheudu kustannuksia työnantajalle.
Kunnan työllistämispalkkio
Joissakin kunnissa yritykset voivat saada rekrytointipalkkiota ja/tai rekrytointi- tai yrityslisää vaikeassa työmarkkina-asemassa olevan henkilön työllistämiseen.
Työhönvalmentajat ja työkykykoordinaattorit
Voit saada tukea osatyökykyisen henkilön työllistämiseen TE-toimistosta työhönvalmentajilta ja työkykykoordinaattoreilta. Nämä asiantuntijat auttavat sovittamaan yhteen työnhakijan ja hänelle sopivat työtehtävät. Osatyökykyinen henkilö voi tarvita henkilökohtaista tukea työllistymisessä ja työssä pysymisessä.
Työhönvalmentaja tai työkykykoordinaattori tukee työnantajaa ja työntekijää työsuhteeseen liittyvissä asioissa. Hän etsii ratkaisuja, jos työtehtäviin tai työoloihin tarvitaan mukautuksia. Tuki voi olla muun muassa:
- rekrytoinnin ja perehdytyksen tuki,
- neuvonta tukien hakemisessa,
- yksilöllisten ratkaisujen ja työtehtävien mukauttamisen tuki ja
- työyhteisöjen tuki uuden työntekijän aloittaessa.
Työhönvalmentaja tarjoaa henkilökohtaista tukea esimerkiksi työsuhteen alussa. Työhönvalmentajan tukea voi saada 50 tuntia vuodessa.
Työkykykoordinaattori hallitsee sosiaalietuudet, kuntoutusmahdollisuudet ja työllistymistä edistävät palvelut ja soveltaa niitä asiakkaan tarpeisiin.
Osaavan työntekijän löytäminen
Löydät osatyökykyisiä työnhakijoita ottamalla yhteyttä paikalliseen TE-toimistoon sekä oman kuntasi työllisyyspalveluiden kautta. Osatyökykyisiä työntekijöitä on mahdollista löytää myös paikallisten järjestöjen ja oppilaitosten hankkeiden kautta.
Voit myös työnantajana ilmoittaa TE-toimeen ja/tai työeläkeyhtiöille, että yritykselläsi on tarjolla tehtäviä osatyökykyisille.
Hankkeet etsivät usein yrityksiä yhteistyökumppaneiksi, yritys voi ilmoittaa halukkuuden yhteistyöhön myös mm. työpaikkailmoituksissaan, verkkosivuillaan tai sosiaalisessa mediassa.
Työkokeilu
Työkokeilun aikana työnantaja ja työntekijä voivat molemmin puolin kokeilla työtehtävien ja uuden työntekijän soveltuvuutta toisilleen. Työkokeilun järjestäjä voi olla esimerkiksi yritys, yhteisö, säätiö, työpaja. Järjestäjä sopii työkokeilusta TE-toimiston, Kelan tai työeläkelaitoksen kanssa. Työkokeilu ei ole työsuhde eikä siitä aiheudu järjestäjälle kustannuksia. Työkokeilun aikana henkilö saa samaa etuutta kuin työttömänä sekä lisäksi toteutuneilta työkokeilupäiviltä 9 euron verottoman kulukorvauksen.
Työkokeilun pituus yhdessä yrityksessä on enintään 6 kuukautta. Työaika voi olla työntekijän tilanteesta riippuen 1–5 päivää viikossa ja 4–8 tuntia päivässä.
Oppisopimus ja tuettu oppisopimus
Voit kouluttaa uuden työntekijän oppisopimuksella eli työnantajan ja opiskelijan välisellä määräaikaisella työsopimuksella. Yritys tarjoaa opiskelijalle vähintään 25 työtuntia viikossa ja maksaa tästä työstä palkkaa. Työnantaja voi hakea palkkatukea opiskelijalle ja koulutuskorvausta työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjaamisesta.
Tuettu oppisopimus on oppisopimuskoulutusta, johon on yhdistetty opiskelijan tarvitsema tuki, esimerkiksi opintojen suunnitteluun, oppimisen haasteisiin, sosiaalisiin taitoihin tai elämänhallintaan. Myös tuettuun oppisopimukseen voi saada palkkatukea.
Lue lisää osatyökykyisten työllistämisestä
Asiantuntijalta: Työhön integroiva yhteiskunnallinen yritys – mitä ihmettä?
Miksi palkkaisin osatyökykyisen työntekijän?
Usein kysyttyjä kysymyksiä osatyökykyisten työllistämisestä
Työmarkkinatori: Vamman tai sairauden vaikutus työkykyyn (osatyökykyisyys)
Työmarkkinatori: Työhönvalmentaja
Työmarkkinatori: Palkkatuki työnhaun apuna
Työmarkkinatori: Työolosuhteiden järjestelytuki
TE-palvelut: TE-toimistojen työkykykoordinaattorit