Mitä rahoitusmahdollisuuksia innovaatiotyöhön voi hyödyntää?

Sosiaalisten innovaatioiden rahoitusta haetaan kuten muuhunkin toimintaan. Rahoituksia tarjotaan kaupalliseen liiketoimintaan ja yleishyödylliseen toimintaan.


Rahoitusratkaisujen kartoittaminen saattaa tuntua haastavalta. Yrityksen perustamiseen tai sosiaalisen innovaation kehittämiseen rahoitusta tarjoavat muassa pankki, Finnvera, Business Finland tai ELY-keskus. Järjestöt ja muut yleishyödylliset organisaatiot voivat hakea rahoitusta esimerkiksi STEA:lta, julkiselta sektorilta tai EU:lta. Kunnat, kuntayhtymät ja hyvinvointialueet voivat rahoittaa innovaatiotoimintaa myöntämällä omarahoitusosuuksia hankkeisiin, jakamalla avustuksia tai rahoittamalla kehittämistyötä kokonaan. Myös yleishyödylliset organisaatiot voivat saada tukea liiketoimintaansa esimerkiksi ELY-keskuksilta, kunhan ne osoittavat tekevänsä ja kehittävänsä kaupallista liiketoimintaa. Muita rahoitusmahdollisuuksia ovat esimerkiksi joukkorahoitus, yhteisörahoitus, pienlainat, Terveyden edistämisen määräraha ja Leader-ryhmät.

Kannattaa olla yhteydessä rahoitusta myöntävään tahoon jo ennen rahoitushakemuksen tekemistä. Rahoitusratkaisujen haasteet voidaan selättää, kun oma idea ja tavoitteet ovat itselle selviä. ELY-keskusten ja Business Finlandin hyviä neuvonta- ja muita tukipalveluita kannattaa hyödyntää. Sieltä voi saada ideoita rahoituksen lisäksi siihen miten erilaisia rahoituksia voidaan yhdistää ja mahdollisesti sopivia yhteistyökumppaneita.

Verkostot ja yhteistyö ovat sosiaalisten innovaatioiden kehittämisen ydintä. Verkostot voivat tarjota ratkaisun myös rahoituksen yhdistämiseen liittyviin haasteisiin.

Finnvera huomioi vaikuttavuuden ja vastuullisuuden

Finnveralta voi saada rahoitusta yritystoiminnan käynnistämiseen, toiminnan kasvattamiseen, kansainvälistymiseen sekä vientiriskien minimoimiseen. Finnvera täydentää pankkirahoitusta tai voi toimia ainoana rahoittajana, jos rahoituksen tarve on korkeintaan 50 000 euroa. Finnvera voi toimia myös pankkilainan takaajana, jos yrittäjä tarvitsee sitä varten vakuutta. Finnvera huomioi toiminnassaan pitkän tähtäimen sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen vastuullisuuden.

Business Finland panostaa innovaatioihin ja vientiin

Business Finland rahoittaa lainoin ja avustuksin erityisesti pieniä ja keskisuuria, innovatiivisia yrityksiä, jotka tähtäävät kasvuun ja kansainvälistymiseen. Business Finlandin tavoitteena on edistää vientiä ja hankkia ulkomaisia investointeja Suomeen. Business Finland tarjoaa julkista rahoitusta ja investointitukea yrityksille, jotka toimivat innovaatioalalla, teknisen kehityksen tai tutkimustyön piirissä. Rahoitus on saatavilla suorana avustuksena tai erittäin edullisena lainarahoituksena. Avustusrahoituksen maksimi on 100 000 euroa.

ELY-keskukset tarjoavat yritysten kehittämisavustusta ja toimintaympäristön kehittämisavustusta

ELY-keskukset myöntävät yrityksen kehittämisavustusta ja yleishyödyllisille toimijoille toimintaympäristön kehittämisavustusta. Kumpikaan näistä rahoituksista ei kata kaikkia kuluja, eli hankkeen toteuttamiseen pitää olla muutakin rahoitusta.

Yritysten kehittämisavustus on harkinnanvarainen valtionavustus pk-yrityksille

Kehittämisavustus on tarkoitettu yritysten käynnistämiseen ja kehittämiseen, eikä sitä ole tarkoitettu yrityksen perustoiminnan rahoittamiseen. Kehittämisavustus on tarkoitettu pk-yrityksille, jotka työllistävät alle 250 henkilöä ja joiden liikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai sen tase on korkeintaan 43 miljoonaa euroa.

Myös yleishyödylliset toimijat voivat saada liiketoimintansa kehittämiseen tukea ELY-keskuksilta. Tukea voi saada vaikkapa palveluliiketoiminnan kehittämistä tukevan asiantuntijapalvelun hankintaan. Tällöin yleishyödyllisen yhteisön on kuitenkin kyettävä osoittamaan, että sillä on kaupallista liiketoimintaa, jota myös kehitetään.

Toimintaympäristön kehittämisavustus on tarkoitettu voittoa tavoittelemattomille tahoille

Avustus on tarkoitettu julkisille ja yksityisille yhteisöille tai säätiöille hankkeisiin, joilla vaikutetaan pk-yritysten toimintaympäristöön tai yritystoiminnan kehittämisedellytyksiin. Avustusta myönnetään sellaisiin kehittämishankkeisiin, jolla edistetään alueen pk-yritysten käynnistämistä, kasvua tai kehittämistä.

Muita rahoitusratkaisuja

Joukkorahoituksessa, yhteisörahoituksessa ja pienlainassa viestinnän, markkinoinnin ja kiinnostuksen herättämisen merkitys kasvaa, koska niiden avulla löydetään laajempi joukko, joka haluaa rahoittaa tai tukea toimintaa. Näitä rahoituksia hakevan yhdistyksen tai yrityksen tulee laatia toimintasuunnitelma, josta toiminnan kannattavuus käy ilmi mahdollisille investoijille. On tärkeää tuntea verkostot, kohderyhmä ja rahoittajat, jotka saattavat kiinnostua toiminnasta.

Terveyden edistämisen määrärahalla valtio tukee yleishyödyllisten organisaatioiden kokeilu- ja kehittämishankkeita. Sen käytöstä vastaa sosiaali- ja terveysministeriö ja rahoituksen painotukset vahvistetaan vuosittain. Tukea voidaan myöntää hankkeille, jotka tukevat valtakunnallisten terveyden edistämisen ohjelmien toimeenpanoa. Määrärahaa voivat hakea järjestöt, säätiöt, kunnat ja muut toimijat. järjestöille, säätiöille, kunnille ja muille toimijoille. Määrärahan edellytyksenä on eduskunnan hyväksyntä määrärahan hyväksymiselle valtion talousarvioon. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vastaanottaa ja arvioi hanke-ehdotukset.

Leader-rahoitusta jaetaan yrittäjien, yhdistysten ja muiden yhteisöjen hankkeille oman kotiseudun kehittämiseen. Leader-ryhmät toimivat alueittain ympäri Suomea.

Sektorirajat ja skaalaaminen ovat yleisimpiä rahoituksen haasteita

Teknologiseen kehittämiseen suunnatut rahoitukset eivät välttämättä tunnista sosiaalisen innovaatiotoiminnan erityisluonnetta. Silloin rahoitusta ei pysty kohdentamaan teknologisen ratkaisun edellyttämän sosiaalisen ulottuvuuden kehittämiseen, esimerkiksi muutoksiin toimintatavoissa.

Sektorirajat määrittelevät haettavissa olevia rahoituksia. Vaikka yhteistyöllä pyrittäisiinkin edistämään yhteiskunnallisia päämääriä, ei kolmannen sektorin ja yritysten yhteistyö ole aina mahdollista yleishyödyllisille toimijoille suunnattujen avustusten turvin.

Monissa rahoituslähteissä rahoitusta ei ole mahdollista kohdentaa varsinaisen kehittämistyön jälkeisiin vaiheisiin, esimerkiksi kaupallistamiseen, tuotteistamiseen tai suojaamiseen. Kehitettyjen toimintamallien skaalaus ja juurruttaminen ovat yksi sosiaalisten innovaatioiden vaikuttavuuden suurimpia haasteita.

Lue lisää

Voit lukea sosiaalisiin innovaatioihin liittyvistä asioista lisää Usein kysytyt kysymykset -sivultamme. Lisäksi voit ottaa yhteyttä suoraan neuvontapalveluihimme.

Mitä ovat sosiaaliset innovaatiot?

Mitä mahdollisuuksia sosiaaliset innovaatiot tarjoavat liiketoimintaan?

Mitä eroa on yrityksen yhteiskuntavastuulla ja yhteiskunnallisella yritystoiminnalla?

Kukunori: Mitkä ihmeen sosiaaliset innovaatiot?