Hanketoimijalle

Yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintaedellytysten parantaminen -koordinaatiohanke tukee ja koordinoi teeman kehittämishankkeita. Tuemme erityisesti yhteisötalouden toimijoita ja yhteiskunnallisia yrityksiä, joiden hankkeet edistävät työllisyyttä, osaamista, työelämän kehittämistä, jatkuvaa oppimista ja joustavia oppimispolkuja. Vahvistamme valtakunnallisen teeman vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta ja edistämme sosiaalisten innovaatioiden, hyvien toimintamallien ja yhteiskunnallisen yrittäjyyden syntymistä, kehittämistä ja leviämistä.

Erityisosaamisalueemme on yhteiskunnallinen yrittäjyys ja siihen liittyen laaja-alaisesti muun muassa missiolähtöisen liiketoiminnan kehittäminen, työllisyyden edistäminen ja monimuotoinen työelämä, sosiaalinen innovaatiotoiminta sekä digitaalisen ja vihreän siirtymän teemat.

Neuvonta ja ohjaus

Tarjoamme tukea toiminnan kaikkiin vaiheisiin. Järjestämme koulutuksia, seminaareja ja työpajoja, joista saat työvälineitä toiminnan ideointiin, suunnitteluun, toteutukseen ja tulosten levittämiseen. Tarjoamme sparrausta mm. rahoitusmahdollisuuksista, hankkeistamisen käytänteistä ja vaikuttavuuden arvioinnista.

Välitämme ajankohtaista tietoa ja resursseja yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen ja sen teemoihin liittyen Suomesta ja maailmalta. Nostamme menestystarinoita ja levitämme hyviä käytänteitä ja toimintamalleja kokeiltavaksi ja edelleen kehitettäväksi.

Verkostoituminen ja yhteistyö

Edistämme hanketoimijoiden välistä vertaisoppimista ja yhteiskehittämistä järjestämällä yhteistyö- ja tiedonvaihtotapaamisia, työpajoja ja verkostoitumistilaisuuksia. Tarjoamme verkoston, jossa hanketoimijat voivat yhdessä tunnistaa ratkaistavia ongelmia, kehittää ratkaisuja, löytää potentiaalisia yhteistyökumppaneita ja oppia toisiltaan.

Tuemme myös verkostoitumista keskeisiin kumppanuuksiin ja sidosryhmiin niin alueellisesti, kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Tilaa osaamiskeskuksen uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla tapahtumistamme!

Yhteyshenkilö omalla alueellasi!

Tarjoamme tukea ja neuvontaa ympäri Suomen. Aluetyöntekijämme ovat valmiina tukemaan hankkeesi suunnittelussa ja toteutuksessa. Ota rohkeasti yhteyttä oman alueesi yhteyshenkilöön, niin pääset osaksi kasvavaa verkostoa.

Katso alueyhteyshenkilöiden yhteystiedot 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

HanketoimijalleTapahtumat ja koulutukset

Onnistu hankehaussa – ESR+ -hankeklinikka keskisuomalaisille toimijoille

Oletko hoksannut kohderyhmän tarpeen, johon voisitte vastata kehittämishankkeen avulla? Haluatko syventää ja täydentää ELY:n hakuinfossa kuulemaasi? Tule mukaan 11.4. hankeklinikallemme.…

HanketoimijalleTapahtumat ja koulutukset

Onnistu hankehaussa – Rauman ESR+ -työpaja

Olisiko sinulla mielessä hyvä hankeidea, jolle toivoisit rahoitusta? Oletko kiinnostunut työllistämisestä ja työllistämistä tukevien palveluiden kehittämisestä? Miten tehdään hakemus, jolla…

HanketoimijalleTapahtumat ja koulutukset

Porin ESR+ -hankepajasta hyvät vinkit hakemuksiin

Olisiko sinulla mielessä hyvä hankeidea, jolle toivoisit rahoitusta? Oletko kiinnostunut työllistämisestä ja työllistämistä tukevien palveluiden kehittämisestä? Miten tehdään hakemus, jolla…

Taimet kasvavat valossa
AjankohtaistaHanketoimijalleOsatyökykyisyys

Runsaasti rahoitushakuja käynnissä ja tulossa!

Nyt on erinomainen hetki hakea rahoitusta kehittämistyöhön! Useita ESR+-, JTF- ja EAKR-hakuja on parhaillaan auki eri puolilla Suomea, ja valtakunnallisissa…