Ajankohtaista

Koordinaatiohanke laajentaa ja syventää YYO:n työtä alueellisesti ja kansainvälisesti

ESR+ -koordinaatiohanke kokoaa yhteiskunnallisen yrittäjyyden liiketoimintaosaamisen parantamisen teemassa työskentelevät toimijat ja hankkeet verkostoiksi. Lisäksi hanke tuottaa ja kerää tietoa, tekee…

Sosiaaliset innovaatiot

Miten johtaa sosiaalista innovaatiotoimintaa – viisi vinkkiä

Sosiaalisten innovaatioiden kehittäminen vaatii monenlaista osaamista ja yhteistyötä. Sen vuoksi on tärkeää, että tiimillä on johtaja, joka osaa ohjata monisyistä…

kuvituskuva
AjankohtaistaTutkimus

Opinnäytetyökilpailu – voita 1000 euroa!

Palkitsemme vuoden parhaan yhteiskunnallista yritystoimintaa käsittelevän opinnäytetyön. Kilpailuun voivat osallistua yliopistojen maisteritutkintojen ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöt.

AjankohtaistaSosiaaliset innovaatiotYritystarinat

Verkkopalvelu yhdistää mielenterveyden ammattilaiset ja apua tarvitsevat

Minduu-verkkopalvelun avulla psykoterapeutit ja apua hakevat ihmiset löytävät toisensa. Eettiset periaatteet ja yhteiskunnallisen yrittäjyyden malli ovat olleet osa palvelun kehittämistä…

AjankohtaistaAsiantuntijalta

Osallistava ja verkostomainen viestintä kasvattaa vaikuttavuutta

Kohderyhmiä osallistava ja verkostokumppaneiden kanssa yhteistyössä toteutettu viestintä on yhteiskunnallisille yrityksille suuri mahdollisuus. Avainasemassa ovat jaetut tavoitteet, osaamisen jakaminen ja…

AjankohtaistaYritystarinat

Markus Raiviolle yhteiskunnallinen yritys on väline maailman parantamiseen

Yhteiskunnallinen yritys perustetaan usein siksi, että halutaan jättää maailmaan positiivinen kädenjälki.

Vennerin perustajat Emilia Järvinen ja Tuulia Järvinen poseeraavat keittiössä essut päällä.
AjankohtaistaSosiaaliset innovaatiotYritystarinat

Ravitsemuksen tasa-arvoa lapsiperheille

Venner kerää ruokalahjoituksia vähävaraisille lapsiperheille. Ennen kaikkea yritys auttaa perheitä itse valitsemaan ja valmistamaan edullista, mutta ravitsevaa ruokaa. Auttaminen tehdään…

Yritystarinat

Goodwill yhdistää työllistämisen ja kierrätysliiketoiminnan

Goodwill luo täsmätyökykyisille ja heikossa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille reittejä työelämään kuntouttamalla, työllistämällä ja kouluttamalla. Kierrätysmyymälöistä saatu tuotto palautetaan työllistämistoimintaan.

AjankohtaistaAsiantuntijaltaOsatyökykyisyys

Yhteiskehittämällä luodaan kestäviä ratkaisuja työllisyyteen

Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus on kerännyt ja arvioinut 80 osatyökykyisten työllisyyttä tukevaa Suomessa kokeiltua mallia viimeisten 10 vuoden ajalta. Vaikuttavimpia malleja…

Kaverisovelluksen Timo Kuusisto ja puhelin, jossa Kaverisovellus
AjankohtaistaYritystarinat

Kaverisovellus pyrkii vähentämään yksinäisyyttä

Yhteiskunnallisen yrityksen Superlaiffin kehittämä Kaverisovellus auttaa seuraa kaipaavia löytämään samoista asioista kiinnostuneita kavereita ja ystäviä.

nainen istuu pöydän ääressä ja hänen kätensä ovat auki olevan läppärin näppäimistöllä
AjankohtaistaOsatyökykyisyys

Uusia maksuttomia itseopiskelumateriaaleja tarjolla

Yhteiskunnallisen yritystoiminnan materiaaleja saa nyt myös Yrittäjät-akatemiasta.

Kuvituskuva: Kompassi veneen ikkunalla
Ajankohtaista

Kysely: Yhteiskunnallisten yritysten tunnettuudessa on parantamisen varaa

Mielikuvat yhteiskunnallisesta yritystoiminnasta ovat pääosin myönteisiä. Yllättävän moni luulee kuitenkin virheellisesti, että yhteiskunnallisten yritysten toimintaa tuettaisiin taloudellisesti erityisillä julkisilla tukimuodoilla.